Tutustuminen jalkahoitolaan 10.10.2017
Tutustuin Kaisa Vuonteleen jalkahoitolaan. Hän on koulutukseltaan jalkaterapeutti. Työuraa hän on tehnyt Sairaalan palveluksessa, jonka jälkeen yksityisyrittäjänä. Hoitola sijaitsee keskeisellä paikalla(linja-autoasema). Lisäksi reitti on helppokulkuinen. Hoitola sijaitsee maantasalla ja pääsy onnistuu myös rollaattorilla ja pyörätuolilla. Läheisyydessä on taksi- ja linja-autoasemat.
Asiakkaat ovat pääsääntöisesti yli 60 vuotiaita. He eivät saa enää lyhennettyä kynsiään itse (eivät ylety). Lisäksi he ovat valmiita maksamaan palveluista. Nuoremmilla kävijöillä on yleensä joku sairaus jonka vuoksi he tulevat hoitoon (kynnet esim paksuuntuneet).
Ajanvaraus toimii useammalla tavalla. Suosituimman Kaisa kertoo olevan paikan päällä varaaminen, eli asiakas tulee käymään(iäkkäät ihmiset), lisäksi puhelimitse ja facen(messengerin) välityksellä aikoja varataan. Kaisa kertoi että sähköinen ajanvaraus on hankala, sillä hän ei pysty välillä päivää sitä katsomaan, kun tekee hoitoja(asiakkaita on paljon). Laskutus asiakkaita ovat pelkästään sotaveteraanit. Maksu tapahtuu käteisellä ja kortilla.
Jalkojenhoidon kokonaisuus muodostuu seuraavasti.
1. Aluksi täytetään hoitosuunnitelmalomake, joka on sähköinen.
2. Seuraavaksi skannataan jalkojen(peilitutkimuksen)tiedot, asiakkaan ryhti havannoidaan peilitutkimusta tehtäessä.
3. Jalkojen analysointi
4. Kovettuma-aine laitetaan, kynsien lyhennys, poralla ja veitsellä käsittely ja lopuksi rasvaus ja hieronta
Kesto noin 1- 1.5h
Siivous tehdään tarpeen mukaan, tuoliin vaihdetaan paperit ja lattia tarvittaessa. sillä hoidon aikana esiliina on laitettu niin että roskat tippuvat siihen. Lisäksi pölyä tulee vähän, koska Kaisa käyttää vettä kostukkeena suihkepullolla(pora on kuivapora). Iltaisin hoitolan sulkeuduttua tarkempi siivous.
Välinehuolto tapahtuu pitkälti samalla tavalla kuin koululla on meille opetettu. Välineet tuodaan instrumenttitarjottimella erilliseen välinehuoltotilaan. Välineet laitetaan ultraäänipesuriin 15 min, jonka jälkeen ne huuhdotaan ja kuivataan ja laitetaan steriloitumaan 180 asteen lämpöön puoleksi tunniksi. Välineet pakataan pakkauksiin, jotka otetaan käyttöön tarpeen vaatiessa. Instrumenttitarjotimet desinfioitiin aineella joka sisälsi vetyperoksidia. Ultraäänipesuriin käytettiin ligoproppia vastaavaa ainetta. Pyykkihuolto tapahtuu välinehuoltohuoneessa.
Hinnasto koostui palveluista jotka oli hinnoiteltu 30€ -60€. Jalkojen hoito ilman kylpyä ja hierontaa oli 30€ ja 60€ johon ne kuuluivat. Lisäksi oli tarjolla hermoratahierontaa ja lymfabootseja.
Palveluja mainostettiin /markkinoitiin lehdessä, sosiaalisessa mediassa, puskaradiossa, hoitolan ikkunassa power point esityksenä ja mainoslappusia oli tarjolla. Palvelut olivat yksityis yrittäjän palveluita.
Hoitolassa oli suuri määrä myytäviä tuotteita. Tarjontaa oli laidasta laitaan paljasjalkakengistä-sukkia-oriflamen tuotteita-rasvoja ja muita itsehoitotuotteita.
Mielestäni asiakaslähtöinen toiminta toteutui, asiakasta kuunneltiin ja merkille pistettiin myös sanattomat viestit. Asiakasta kohdeltiin lämpimästi ja kunnioittavasti. Vuorovaikutus oli molemminpuolista ja tunnelma hoitolassa oli välitön. Minun ja Kaisan lisäksi siellä oli myös jalkaterapeutti opiskelija. Terveyden edistämistä mielestäni kuvasi hyvin Kaisan opastukset itsehoitoon ja jumppaohjeiden antoon.
Päivä oli mielenkiintoinen ja sain tulevaan työhöni hyviä vinkkejä alan ammattilaiselta. minut otettin lämpimästi vastaan ja esiteltiin hoitolaa monipuolisesti ja sain tutustua toimintaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti