torstai 12. lokakuuta 2017

Ammattieettinen toiminta jalkojenhoitotyössä

                                        Etene- Sosiaali- ja terveysalan eettinen perusta
Jokaisella on oikeus saada ihmisarvoa kunnioittavaa ja oikeudenmukaista hoitoa. Eettinen perusta pohjautuu perusoikeuksiin, joka pitää sisällään itsemääräämisoikeuden, valinnanvapauden ja oikeuden itseään koskevien päätösten tekoon jotka koskevat omaa elämää ja hyvinvointia. Lisäksi on oikeus yksilölliseen, inhimilliseen ja arvostavaan vuorovaikutukseen.

" Edellä mainitut asiat ovat tuoneet paljon hyvinvointia ja vapauksia, mutta jälleen kysymyksiä siitä, miten pitkälle ihmiset voivat määrätä ja valita, kun jaettavat voimavarat ovat rajalliset ". 

Miten eettiset suositukset toteutuvat sosiaali- ja terveysalalla?
Tehtävää tehdessäni taustalla käydään keskustelua (televisiossa). Keskustelun aiheena on vammaisten palveluasuntojen mm. kilpailutukset ja vaippakeskustelu, jossa on päätetty vähentää päivävaippojen määrä kahteen. Ohjelmassa palvelutalon asukas liikuttuu kyyneliin, sillä hän on huolissaan tulevaisuudestaan mm. työstään mikäli muutoksia asumiseen tulee. Keskustelua käydään kilpailutuksen puolasta ja vastaan. Mieleen nousee ajatus, että päätöksiä tehtäessä raha on merkittävämpi tekijä kuin eettiset periaatteet.
Palataan alkuperäiseen kysymykseen ja suositusten toteutumiseen. Haluan uskoa, että pääsääntöisesti eettiset suositukset toteutuvat, riippuen kenen näkökulmasta asiaa tarkastellaan. ETENE:n julkaisussa nousi esille huumenuoren tilanne ja se kuinka se ratkaistiin. Kysymys kuuluu toteutuiko? Mielestäni ei. Usein tilannetta voitaisiin tarkastella ja suunnitella toimintatapaa tarkemmin. Lopputulos saattaisi olla toinen. Nämä ovat pohdintoja ja jossitteluja, kuka tietää vastauksen?
Eri ammattiryhmät ovat hyvin tietoisia eettisistä suosituksista, sillä opiskeluiden aikana pohditaan aihetta usein syvällisestikin. Jokainen haluaisi tulla kohdelluksi suositusten mukaisesti ja siihen meillä on oikeus. Mielestäni ihminen joka ymmärtää, pystyy toimimaan, osaa ja jaksaa vaatia saa varmemmin eettisesti hyväksyttävää hoitoa/kohtelua kuin ihminen, joka on edellä mainittuja ominaisuuksia vailla esim. vanhukset, vammaiset, mielenterveyspotilaat ja lapset. Asian ei pitäisi olla näin, mutta valitettavasti usein on.

JHL eettiset periaatteet- lähtökohtana lapsen oikeuksien, ihmisten ja ympäristön kunnioittaminen sekä varhaiskasvatuksessa työskentelevien toiminnan tukeminen.

-Kunnioita ja kohtele tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti niin lasta perhettä kuin työkaveriasi
-Lapsella on oikeus hyvään ja laadukkaaseen hoitoon ja kasvatukseen
-Tuen lapsen yksilöllistä kasvua ja kehitystä
-Kohtaan lapsen aidosti
-Kunnioitan lapsen itsemääräämisoikeutta
-Edistän hyvää työilmapiiriä
-Kehitän ammatillista osaamistani
-Tiedostan omat rajani ja vastaan työtehtävistäni
-Toimin luottamuksellisesti
-Huolehdin hyvinvoinnistani

Näitä joutuu pohtimaan aika ajoin ja työyhteisössämme avataan mitä näillä tarkoitetaan käytännössä. Mielenkiintoisia näkökulmia ja tulkintoja perusteluineen löytyy. Mielestäni on tärkeää käydä keskusteluja, pohtia yhdessä ja löytää työskentelytapa se "punainen lanka" joka on eettisesti hyväksyttävää.

Mielenkiintoni kohdistuu usein kuinka eettiset suositukset joutuvat tiukille budjettien edessä, kuten tehtävän alussa jo toinkin esille. Raha on liian usein syy siihen että toiminta muuttuu vähemmän eettiseksi ja se saa minut surulliseksi. Tämän vuoksi on hyvä että epäkohtia tuodaan esille tiedotusvälineissä.
Työskennellessäni valmistuttuani jalkojen hoidon at. Kunnioitan asiakkaan itsemääraamisoikeutta esim. Kynsiä lyhentäessä lyhemmän ne asiakkaan toivomaan pituuteen, vaikka itse olisin muuta mieltä. Lisäksi käyttäydyn kohteliaasti ja tasapuolisesti kohdaten ihon väristä tai yhteiskuntaluokasta riippumatta.


1 kommentti:

  1. Hyviä eettisiä periaatteita olet nostanut esille. Mitä ajattelet eettisistä periaatteista jalkahoitotyössä? Miten toteutat niitä omassa jalkahoitotyössäsi?

    VastaaPoista

Tehtävät keskiviikko 9.5.2018 1 . Valmistuttuani jalkojenhoidon AT aion työskennellä sivutoimisena pienyrittäjänä. Asiakaskuntani muodostuu...