keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Tehtävät keskiviikko 9.5.2018

1. Valmistuttuani jalkojenhoidon AT aion työskennellä sivutoimisena pienyrittäjänä. Asiakaskuntani muodostuu pääasiassa kotona asuvista eläkeläisistä ja ikäihmisistä.
Kehittämistarpeena koen jalkaongelmien ennaltaehkäisyn. Jalkojen omahoidon merityksen korostaminen kotona asuville vähentäisi mielestäni jalkaongelmien syntyä. Asiakkaille kertoisin jalkojen omahoidon tärkeydestä, joka sisältää päivittäisen jalkojen tarkastelun ihon/kynsien osalta, päivittäisen pesun, huolellisen kuivauksen, rasvauksen, jalkajumpan, oikeankokoisen ja -materiaalisen sukan ja kengän. Mikäli nämä ei jostain syystä itseltä onnistu, niin rohkaisen pyytämään apua omaisilta/kotipalvelun henkilöiltä, jalkojenhoidonAT.
Lisäksi toisena kehittämistarpeena pidän tiedon viemisen jalkahoidon uutuuksista kuten apuvälineistä, pohjallisista, itsehoitolääkkeistä yms. Kouluttautuisin jalkuvasti( käypähoito suositukset, tutkimukset, opinnäytetyöt,theseus hakusanalla hae), että tieto taitoni olisi ajan tasalla edellä mainituista asioista. Näin pystyisin viemään tietoa asiakkilleni.
Tämän päivän ikäihmiset ovat hyvinvointitietoisia ja ovat halukkaita ostamaan palveluja kotiinsa.
Näillä ajatuksilla lähden toteuttamaan työtäni.

2. Asiakas on vanhempi rouva, sairastanut nivelreumaa 20 v, jalat kipeät, kävely vaivalloista. Ei asianmukaista kenkää. Rouva ei ole reumapolin hoidon piirissä. Lääkitys tarkistettu 3 v sitten.

Patologiset muutokset jalkojen etuosassa
- Nivelissä ja kudoksissa tulehduksen, eroosion aiheuttamia rakenteellisia muutoksia
- Levinnyt päkiä
- Vaivasen luu
- Vasaravarpaat
- Kantaluu kääntynyt sisäänpäin
- Polvissa valgus-asento
- Polvissa  nivelkalvontulehdus
- Nelipäinen reisilihas(etu) heikentynyt
- Lonkassa liikerajoite ja ontuminen

Jalkojenhoidossa huomioin hoitoasennossa mahdolliset vaikeudet istua/pitää jalkaa hoidon aikana(mahdolliset apuvälineet pyörätuoli). Kynnet lyhennän varovasti , sillä voivat olla hyvinkin ohuet. Iho paperinen, jonka huomioin rasvavalinnassa ja rasvan levityksessä ettei iho mene rikki. Hoidan turvallisilla otteilla ja välineillä. Huomioin etten vääntele varpaita/raajaa kipua tuottaen. Hoidon kestossa huomioin mahdolliset esim. nesteenpoistolääkkeen aiheuttama virtsaamisen tarve ja mahdollisuus käydä välillä vessassa. Tai hoidon kestossa raajan väsymisen ja kipeytymisen.

Jatkohoito ohjaus jalkaterapeutille, lääkäriin ja fysioterapeutille. Nämä ammattiryhmät kartoittaisivat apuväline tarpeet (kenkä, pohjalliset, rollaattori, apukepit, tuet yms.) Lisäksi fysioterapian, lääkityksen tarkistus, reumapolin piiriin pääsyn, mahdolliset kotiavut yms.

Jatkohoitosuunnitelma vuodeksi eteenpäin, jalkojenhoidon AT käynnit 4krt/v, muut hoitavat tahot antavat omat hoitosuunnitelmat.
Kotihoito- ohjeet joissa kerron jalkahygienian tärkeyden(pesu, kuivaus, rasvaus, ihon ja kynsien tarkkailun), jalkajumpan, ruokavalion, oikeanlaisen kengän ja sukan merkityksen, Lisäksi kerron millaisia apuvälineitä on saatavilla kynsien lyhennykseen esim. joustosakset.

3. Asiakas 45 v nainen, jolla todettu 2 tyypin diabetes. Kohonnut verenpaine ja masennus joihin lääkitykset. Paastosokeri yli 10, tablettilääkitys. Ylipaino, tupakoi ja liikunta vähäistä.

Ohjaan asiakasta jalkojen omahoidossa seuraavasti:
- Päivittäinen huolellinen pesu, kuivaus, rasvaus
- Jalkojen päivittäinen tarkastelu
- Kynsien lyhennys suoraan , ei saa pyöristää kulmia
- Tunnustele ennen kenkien laittoa sukan pohja ja kengät ettei muruja
- Riittävän tilava kenkä ja sukka ettei purista
- Ei paljain jaloin ulos
- Jalkajumppaa päivittäin
- Ohjaan ottamaan yhteyttä lääkäriin mikäli tulee ihorikkoja
- Kerron myös kannustavasti terveellisistä elämäntavoista, painon hallinnasta yms. muistaen että pienillä teoilla ja pikkuhiljaa päästään elintavoissa muutoksiin
- Pyydän häntä tulemaan esim. 3-4 kk välein vastaanotolleni jalkojen hoitoon


perjantai 9. helmikuuta 2018

Laskimotukokset



  • SLT- syvä laskimotukos
  • KE- keuhkoembolia 
  • SLT:n riskitekijät: Aiemmin sairastettu SLT, korkea ikä, tupakointi,ylipaino, diabetes, suonen seinämän vaurio, veren hidastunut virtaus ja mekaaninen virtausesta, esim. laskimoa painava kookas kohtu raskauden aikana, virtsarakkoretentio,kipsi tai tuumori, lisääntynyt tukosalttius, joka voi olla perinnöllinen tai hankkiminen. 
  • KE kuolleisuus on pienentynyt viime vuosikymmeninä.
  •  Alaraajan SLT:n oireita: Pohkeen tai koko alaraajan turvotus. turvotusta, leposärkyä, kuumotusta, punoitusta ja kuumetta, arkuutta tai kävelykipua pohkeessa.
  • KE:n oireita: Äkillinen tai vähitellen kehittyvä hengenahdistus, yskänärsytys, veriyskä, rintakipu, pyörtyminen ja kuumeilu sekä suorituskyvyn heikkeneminen.

  • SLT:n hoito: Alaraajan sitominen, varhainen mobilisaatio ja kotiutus. Hoitosukka. SLT:n paikallinen trombolyysi (liotushoito) ja kirurginen trombektomia, laskimostenttaus, alaonttolaskimosuodatin,
  • KE:n hoitolinja valitaan kliinisen kuvan ja kuolemanriskin perusteella. pienen riskin KE potilaat voidaan hoitaa kotona antikoagulaatiohoidon aloituksen jälkeen. Liotus- eli trombolyysihoito. SLT:n ja KE:n antikoagulaatiohoito vaihtoehtoina joko varfariini tai dabigatraani.

          Hoidon näkökulma
Hierontaa ei saa tehdä mikäli tukos ollut lähiaikoina.

  • Turvotus ja punoitus
  • Lämpöerot
  • Haava
  • Tulehdus
  • Kipu



Laskimosairaudet



  • Alaraajojen laskimovajaatoiminta on yleistä aikuisväestössä. 
  • Laskimovajaatoiminnan riskitekijöitä ovat naissukupuoli, raskaudet ja sukurasite.
  •  Laskimoiden vajaatoiminnan kehittymisen perussyyt ja -mekanismit ovat tuntemattomia. Alaraajassa jo todettu pinta- tai syvien laskimoiden vajaatoiminta johtaa uusien suonikohjujen ilmaantumiseen. Keskeinen laskimopainetta nostava tekijä on refluksi eli takaisin virtaus, joka on seurausta laskimoläppien toiminta häiriöistä.
  • Alaraajaoireet (särky, turvotus, väsymine, kuitina) eivät ole laskimovajaatoiminnan suhteen spesifisiä. 
  • Tärkeää on muodostaa kokonaiskuva potilaan oireista ja  sulkea pois muut alaraajaoireita aiheuttavat sairaudet. 
  • Kliinisessä tutkimuksessa todetaan pystyasennossa näkyvät suonikohjut ja mahdolliset laskomovajaatoimintaan liittyvät ihomuutokset (hyperpigmentaatio, ekseema, lipodermatoskleroosi eli ihonalaiskudoksen kovettuminen, avoin tai parantunut haava).
  • Hoitomuotoja laskimovajaatoimintaan on kompressiohoito, joka vähentää laskimovajaatoiminnan oireita ja hyödyttää osaa potilaista. 
  • Kajoavaan hoitoon verrattuna kompressiohoidon vaikutus elämänlaatuun on vähäisempi. Kompressiohoidon vaikutuksesta laskimovajaatoiminnan ennusteeseen ei ole näyttöä. Kajoava hoito voi olla joko termoablaatio (laserblaatio tai radiotaajuusablaatio) paikallispuudutuksessa tai toinen kajoava hoitomuoto vaahtoskleroterapia. Mikäli kumpikaan ei käy niin valitaan avolekkaus. 
  • Uusimpien hoitomenetelmien (liima-ablaatio, höyryablaatio, mekanokemiallinen ablaatio) merkitys on vakiintumaton.
                     
       Hoidonnäkökulma  

  • Turvotus
  • Kipu
  • Tulehdus
  • Haava






Aivoverenkiertohäiriöt

Suurin osa aivoinfarkteista olisi ehkäistävissä hoitamalla keskeiset riskitekijät, jotka on lueteltu alla.

Riskitekijät:
Sukupuoli, perinnöllisyys, etniset ominaisuudet, tupakointi, alkoholi, huumeet, lihavuus, ruokavalio, suolan runsas käyttö, D-vitamiinin puute, vähäinen liikunta, hormonien käyttö, henkinen kuormitus, kohonnut verenpaine, diabetes, dyslipidemia, sydänsairaudet, kaulavaltimoahtauma, protromboottiset tilat, migreeni, kuorsus, uniapnea, suun periodontaaliset sairaudet

Aivoverenkiertohäiriöiden oireet:

  • Toispuoleinen raajahalvaus
  • Suupielen roikkumunen
  • Toispuolinen tunnon heikkenemä
  • Puhehäiriö 
  • Yhden silmän ohimenevä näön hämärtyminen
  • Näkökenttäpuutos
  • Huimaus, pahoinvointi, oksentelu
  • Nielemisvaikeudet
  • Kaksoiskuvat
Viiveetön diagnostiikka ja hoito ovat ensisijaisen tärkeitä parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi.

Hoito: 
Hoitona käytetään lääke- tai liotushoitoa.

Omahoito:
Jalkojenhoidossa huomioitava päivittäinen pesu, huolellinen kuivaus, rasvaus. Hyvä sukka ja kenkä valinta. Jalkajumppa verenkierron papantamiseksi. Omahoidon suunnittelussa ja avuntarvetta kartoitettaessa on huomioitava halvausoireiden ja toimintakyvyn vaikutus  asiakkaan selviytymiseen arjen tilanteissa.
                Mielenterveyden ongelmat
Mielenterveysongelmat voidaan jaotella eri syistä johtuviin:
- Kaksisuuntainen mielialahäiriö
- Masennus
- Somaattisesta sairaudesta johtuva masennus
- Päihteiden käyttö
- Lääkehoito
- Ahdistuneisuus
- Työstressi tai uupumus
- Sosiaalisesti moniongelmaiset

    Hoito:
    Hoitosuunnitelma tehdään yhdessä potilaan kanssa. Potilaan elämäntilanne kartoitetaan, ohjaus ja neuvonta eri hoitovaihtoehdoista, psykososiaalinen tuki ja toipumisen seuranta. Lisäksi potilaalle kerrotaan keinoista joilla hän voi vaikuttaa mielialaansa. Lääkehoitoon sitoutuminen on tärkeä hoidon onnistumiselle. Psykoterapeuttiset hoidot lääkehoidon rinnalla.
      •            Hoidon näkökulma
    • Jalkajumppa
    • Jalkahygienia
    • Motivointi omahoitoon
    • Terveet elämäntavat
    • Ruokavalio





    Muistihäiriö

    Vuosittain Suomessa 14500 henkilöä sairastuu muistisairauteen. 

    Muistisairauksien vaaratekijät:       
    • Kohonnut verenpaine
    • Ikääntyminen muutoksineen
    • Sokeriaineenvaihdunnan häiriöt
    • Dyslipidemia ( rasva-aineenvaihdunnan häiriöt)
    • Tupakointi
    • Ylipaino
    • Vähäinen fyysinen aktiivisuus
    • Runsas alkoholin käyttö


    Terveelliset elämäntavat ja aivojen terveydestä huolehtiminen ovat parhaat keinot ehkäistä muistisairauksia.
    Liikunnalla on kohentava vaikutus  muistisairaiden päivittäistoiminnoista selviämisessä.

    Muistisairauksien hoito:

    • Lääkehoito
    • Kuntoutuspalvelut
    • Hoitopalvelut, lähtökohtana potilaan tarpeet: Elämäntavan ja sosiaalisten verkostojen ylläpitäminen. Itsemäräämisoikeuden turvaaminen.
    • Potilaan ja lähipiirin tiedottaminen, mitä odotettavissa taudin erivaiheissa
    Seuraavat asiat tulee huomioida hoidon suunnittelussa:
         
    •  Yleisen terveydentilan hoito (muut pitkäaikaissairaudet ja lääkitys)
    •  Tilannetta pahentavien tekijöiden korjaaminen (sopimaton lääkitys, masennus, huono ravitsemus, puutostilat, lihasvoiman heikkous, kaatuilutaipumus)
    • Oireenmukainen lääkehoito (muistisairauslääkkeet)
    • Säännöllisen seurannan varmistaminen (hoitava lääkäri, alueen muistihoitaja)
    • Aktiivisuudesta ja toimeliaisuudesta huolehtiminen (liikunta, perhe- ja ystävyyssuhteista huolehtiminen, harrastukset, päiväkerhot)
    • Varautuminen poikkeustilanteisiin (yhteyshenkilöt, turvaverkosto)
    • Psyykkinen tuki ja virikkeet (yhdistysten järjestämä toiminta sairastuneille ja läheisille)
    • Tukipalvelut (ruokapalvelu, siivouspalvelu, kotiapu, kotisairaanhoito)
    • Erilaiset etuudet (lääkekorvaukset, eläkkeensaajan hoitotuki, omaishoidon tuki)
    • Tulevaisuuden suunnittelu (valtakirjat, testamentti, hoitotahto)

    Hoidon näkökulma
    • Hoitoympäristö: Turvallinen, rauhallinen, esteetön kulku, läsnäolo, selkeä ohjeistus.
    • Välineet: Turvalliset ja ei asiakkaan lähelle.
    • Vuorovaikutus: Lyhyet selkeät ohjeet, kerro mitä teet, ei liikaa vaihtoehtoja, rauhallinen, luovi ja ole kärsivällinen.
    • Esitiedot: Haastattele potilas, potilaan hoitoon osallistuvat omaiset/hoitajat.
    • Aikataulu: Kiireetön, selkeä, huomioi potilaan valvetila.
    • Työjärjestys: Hoidontarve sanelee, järjestelmällinen, looginen, kerrotaan asiat, palkitseminen.
    • Turvallisuus: Ed. mainittujen asioiden suunnittelu ja toteuttaminen lisää turvallisuutta, turvallinen työskentely, huomioi mahd. saattaja. 





      •  















    Alkoholi
    • Alkoholiongelma on eräs yhteiskunnan merkittävistä terveysuhkista.
    • Terveydenhuollolla on keskeinen asema alkoholiongelman ehkäisyssä, havaitsemisessa ja hoidossa. 
    • Hyvä hoitosuhde ja psykososiaaliset hoidot ovat potilastyönperusta.
    •  Lisäksi lääkkeillä on tehoa alkoholin ongelmakäytön ja alkoholiriippuvuuden hoidossa.
    • Alkoholiongelmaan kietoutuu potilaan koko elämänpiiri, joten hoidonkin on oltava kokonaisvaltaista.


    Vaikutus alaraajoihin
    Omahoidon laiminlyönti on huomattavaa. Ammatillinen hoito ja siihen sitoutuminen on haastavaa. Jalkahygieniasta huolehtiminen on hankalaa. Motivointi on hankalaa. 



    Tehtävät keskiviikko 9.5.2018 1 . Valmistuttuani jalkojenhoidon AT aion työskennellä sivutoimisena pienyrittäjänä. Asiakaskuntani muodostuu...