Tehtävät keskiviikko 9.5.2018
1. Valmistuttuani jalkojenhoidon AT aion työskennellä sivutoimisena pienyrittäjänä. Asiakaskuntani muodostuu pääasiassa kotona asuvista eläkeläisistä ja ikäihmisistä.
Kehittämistarpeena koen jalkaongelmien ennaltaehkäisyn. Jalkojen omahoidon merityksen korostaminen kotona asuville vähentäisi mielestäni jalkaongelmien syntyä. Asiakkaille kertoisin jalkojen omahoidon tärkeydestä, joka sisältää päivittäisen jalkojen tarkastelun ihon/kynsien osalta, päivittäisen pesun, huolellisen kuivauksen, rasvauksen, jalkajumpan, oikeankokoisen ja -materiaalisen sukan ja kengän. Mikäli nämä ei jostain syystä itseltä onnistu, niin rohkaisen pyytämään apua omaisilta/kotipalvelun henkilöiltä, jalkojenhoidonAT.
Lisäksi toisena kehittämistarpeena pidän tiedon viemisen jalkahoidon uutuuksista kuten apuvälineistä, pohjallisista, itsehoitolääkkeistä yms. Kouluttautuisin jalkuvasti( käypähoito suositukset, tutkimukset, opinnäytetyöt,theseus hakusanalla hae), että tieto taitoni olisi ajan tasalla edellä mainituista asioista. Näin pystyisin viemään tietoa asiakkilleni.
Tämän päivän ikäihmiset ovat hyvinvointitietoisia ja ovat halukkaita ostamaan palveluja kotiinsa.
Näillä ajatuksilla lähden toteuttamaan työtäni.
2. Asiakas on vanhempi rouva, sairastanut nivelreumaa 20 v, jalat kipeät, kävely vaivalloista. Ei asianmukaista kenkää. Rouva ei ole reumapolin hoidon piirissä. Lääkitys tarkistettu 3 v sitten.
Patologiset muutokset jalkojen etuosassa
- Nivelissä ja kudoksissa tulehduksen, eroosion aiheuttamia rakenteellisia muutoksia
- Levinnyt päkiä
- Vaivasen luu
- Vasaravarpaat
- Kantaluu kääntynyt sisäänpäin
- Polvissa valgus-asento
- Polvissa nivelkalvontulehdus
- Nelipäinen reisilihas(etu) heikentynyt
- Lonkassa liikerajoite ja ontuminen
Jalkojenhoidossa huomioin hoitoasennossa mahdolliset vaikeudet istua/pitää jalkaa hoidon aikana(mahdolliset apuvälineet pyörätuoli). Kynnet lyhennän varovasti , sillä voivat olla hyvinkin ohuet. Iho paperinen, jonka huomioin rasvavalinnassa ja rasvan levityksessä ettei iho mene rikki. Hoidan turvallisilla otteilla ja välineillä. Huomioin etten vääntele varpaita/raajaa kipua tuottaen. Hoidon kestossa huomioin mahdolliset esim. nesteenpoistolääkkeen aiheuttama virtsaamisen tarve ja mahdollisuus käydä välillä vessassa. Tai hoidon kestossa raajan väsymisen ja kipeytymisen.
Jatkohoito ohjaus jalkaterapeutille, lääkäriin ja fysioterapeutille. Nämä ammattiryhmät kartoittaisivat apuväline tarpeet (kenkä, pohjalliset, rollaattori, apukepit, tuet yms.) Lisäksi fysioterapian, lääkityksen tarkistus, reumapolin piiriin pääsyn, mahdolliset kotiavut yms.
Jatkohoitosuunnitelma vuodeksi eteenpäin, jalkojenhoidon AT käynnit 4krt/v, muut hoitavat tahot antavat omat hoitosuunnitelmat.
Kotihoito- ohjeet joissa kerron jalkahygienian tärkeyden(pesu, kuivaus, rasvaus, ihon ja kynsien tarkkailun), jalkajumpan, ruokavalion, oikeanlaisen kengän ja sukan merkityksen, Lisäksi kerron millaisia apuvälineitä on saatavilla kynsien lyhennykseen esim. joustosakset.
3. Asiakas 45 v nainen, jolla todettu 2 tyypin diabetes. Kohonnut verenpaine ja masennus joihin lääkitykset. Paastosokeri yli 10, tablettilääkitys. Ylipaino, tupakoi ja liikunta vähäistä.
Ohjaan asiakasta jalkojen omahoidossa seuraavasti:
- Päivittäinen huolellinen pesu, kuivaus, rasvaus
- Jalkojen päivittäinen tarkastelu
- Kynsien lyhennys suoraan , ei saa pyöristää kulmia
- Tunnustele ennen kenkien laittoa sukan pohja ja kengät ettei muruja
- Riittävän tilava kenkä ja sukka ettei purista
- Ei paljain jaloin ulos
- Jalkajumppaa päivittäin
- Ohjaan ottamaan yhteyttä lääkäriin mikäli tulee ihorikkoja
- Kerron myös kannustavasti terveellisistä elämäntavoista, painon hallinnasta yms. muistaen että pienillä teoilla ja pikkuhiljaa päästään elintavoissa muutoksiin
- Pyydän häntä tulemaan esim. 3-4 kk välein vastaanotolleni jalkojen hoitoon
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti