tiistai 26. syyskuuta 2017

Kuvaa jalkojenhoidossa toimivien ammattiryhmien toimi- ja vastuualueita

Jalkojenhoidossa toimii eri ammattiryhmien edustajia mm. Jalkaterapeutti, rekisteröity jalkahoitaja, jalkojenhoitaja, lähihoitajajka on suuntautunut jalkojen hoitoon ja jalkojenhoidon ammattitutkinnon suorittanut.
Jalkahoitaja nimikettä voi käyttää melkein kuka tahansa riippuen omko koulutusta tai ei ja kestoaika koulutuksella voi olla mikä tahansa. Esim. Kosmetologi voi itsestään käyttää tätä nimikettä.
Jalkaterapeutit (AMK) ovat jalkaterveyden edistämiseen ja alaraajojen monipuoliseen tutkimiseen, hoitamiseen ja kuntouttamiseen koulutettuja asiantuntijoita. Heidän ydinosaamisalueisiin kuuluu toimintakyvyn arviointi, terveyttä edistävä jalkaterapia, ihon ja kynsien hoito, alaraajojen toimintoja tukevat terapiat ja jalkaterän apuvälineterapia.
Rekisteröidyt jalkojenhoitajat, jotka ovat jalkaterapeuttikoulutusta edeltävältä ajalta valmistuneita jalkaterveyden ammattilaisia. Heidän keskeistä osaamista ovat jalkojen iho- ja kynsimuutosten ja sairauksien hoito, kevennysterapia(jalkaterän ja varpaiden kevennys, suojaus ja oikaisu sekä erilaiset pohjallishoidot) sekä jalkojen omahoid ohjaus.
Lähihoitajista osa on suuntautunut jalkojenhoitoon(jalkojenhoidon osaamisala), tutkinto antaa valmiudet tehdä perusjalkojenhoitotyötä. Heidän osaamisalaansa ovat tutkiminen, ihomuutosten hoito ja ehkäisy, kynsimuutosten hoito ja potilaiden ohjaus.
Jalkahoidon ammattitutkinnon suorittaneet tekevät perusjalkahoidon työtä. Jalkojenhoitotyön lähtökohtia ovat ennaltaehkäisevä toiminta sekä potilaiden terveyden ja toimintakyvyn edistäminen ja ylläpitäminen. Keskeistä osaamista ovat ongelmien tunnistaminen, hoito ja ehkäisy, ohjaus, hoito ja yhteistyö.
Fysioterapeutit(AMK) , heidän osaamisensa soveltuu eri-ikäisten alaraajojen ja jalkaterän alueen vaivojen hoitoon. Hoidettavat toimintahäiriöt, sairaudet ja vammat, potilaan tutkiminen, keskeisiä fysioterapia menetelmiä ja potilaan ohjaus ja neuvonta.
Fysioterapeutti OMT(ortopedinen manuaalinen terapia) , joka keskittyy henkilön fyysisen toimintakyvyn arviointiin, hermo-, lihas- ja nivelrakenteiden tutkimiseen ja terapiaan sekä toimintahäiriöiden ennaltaehkäisyyn. Akuutit ja krooniset kivut ja vaivat.
Podiatriseen fysioterapiaan erikoistuneet fysioterapeutit(AMK)opinotjen tavoitteena oli ammatillisen osaamisen syventäminen tai laajentaminen tavalla, joka tähtää yritysten ja työelämän osaamistarpeiden tyydyttämiseen ja opiskelijan kokonaisvaltainen kyhittyminen.
Lymfaterapeutti hoitaa eri syistä syntyneitä alaraajan ja vartalon alueen turvotuksia ja niiden seurauksia sekä vaivoja tai sairauksia, joiden yhtenä oireena on turvotus, esimerkiksi pitkälle edennyt laskimovajaatoiminta ja laskimoperäinen säärihaava.
Apuvälineteknikko(AMK) edistää ja tukee ihmisen toiminta- ja liikkumiskykyä apuvälineiden avulla.
Naprapaatti(AMK) on manuaalisen lääketieteen ammattilainen, hänen osaamis aluetta ovat mm. tuki- ja liikuntaelimistön toimintahöiriöiden tutkiminen, hoito ja ennaltaehkäisy.
Osteopaatti(AMK) on tuki- ja liikuntaelimistön toiminnallinen häiriö- ja kiputilojen tutkimisen ja hoidon asiantuntija. Hän tekee käsin suoritettavaa hoitoa, pääasiassa niveliä, lihaksia ja sidekudoksia käsittelemällä osteopaatti pystyy vaikuttamaan laajasti kehon toimintoihin, kuten hermostoon ja nestekiertoon.


Eri ammattiryhmien koulutukset ja niiden erot
Jalkahoitaja- ammattinimikettä käyttävällä ei välttämättä ole terveydenhuoltoalan koulutusta  tai nimikeuojausta, eikä häntä rekisteröidä terveydenhuollon ammatinharjoittajana. Koulutuksen saaneet kosmetologit voivat käyttää jalka-hoitaja ammattinimikettä. He voivat hoitaa lieviä jalkojen ihomuutoksia, kuten kovettumia ja känsiä, varvasväliautumia ja halkeamia sekä lyhentää ja ohentaa paksuja kynsiä .
Jalkojenhoitaja on toisen asteen tutkinto, koulutus on ollut kestoltaan koulutuspohjasta riippuen 1- 2,5 vuotta. Koulutus loppunut vuonna1996. Ammattinimike poistettu vuonna 2008.
Jalkaterapeutti on korkea-asteen tutkinto (AMK) koulutuksen kesto 210 op, 3,5 vuotta, nimikesuojattu.
Jalkojenhoidon ammattitutkinnon suorittanut, suoritetaan näyttötutkintona, koulutus kestää 40 ov, 1-1,5 vuotta. Ei ammattinimikettä, ei nimikesuojattu.


Miten eroavat jalkaterapeutin, jalkahoitajan ja jalkojenhoitajan koulutus sekä toimi- ja vastuualueet jalkojenhoidon ammattitutkinnosta
Koulutuksista suurin ero on jalkaterapeutin koulutus, joka on AMK. Muut ovat toisen asteen opintoja. Jalkaterapeutin toimiala painottuu jalkaterveyden edistämiseen ja alaraajojen monipuoliseen tutkimiseen, hoitamiseen ja kuntouttamiseen. Jalkojenhoitajan toimiala on jonkin verran suppeampi kuin jalkaterapeuttien. Toisaalta kuitenkin laajempaa kuin Jalkojenhoidon ammattitutkinnon suorittanut, joka puolestaan keskittyy perusjalkojenhoidon työhön. Jalkahoitaja tekee laajuudeltaan pienempää osaa jalkojenhoitotyöstä muihin edellä mainittuihin ammattiryhmiin verrattuna.



torstai 21. syyskuuta 2017


Tuote- ja hintavertailu

Tuote                                                           Hoitolatukku                          Mills

Asiakastuoli                  Unique start        850,00 €                 A 1 universal        2000,00 €
Hoitajatuoli          Satulatuoli Samba         97,00 €                    Satulatuoli           190,00 €
Jalkavatiteline                                          164,50 €               Ergonominen            219,00 €
Vatipussit                                                   35,00 €                                                   30,00 €
Mikromoottorit
Nestesumu                          Jetspray       2458,43 €     Podotronic genius           1850,00 €
Imuripora                         Hadewe SB-22   1595 €     Podotronic A 500            1700,00 €
Kuivapora                     Peruskuivapora B    260 €     Escort                                265,00 €
Veitsenvarsi                                                  4,40 €                                                   4,50 €
Terät                                                           10,20 €                                                 10,50 €
Kaksoisinstrumentti                                     9,20 €                                                   9,80 €
Kynsiuurreviila / kulmaviila                       9,00 €                                                    9,10 €
Hiontavarsi                                                  9,50 €                                                    9,50 €
Kertakäyttöiset hiontapaperit                    15,00 €                                                  14,50 € 
Leikkurit suora  13cm- 14cm                    29,00 €                                                  45,00 €
Poranterät
Timantti tulitikku                                      15,20 €                                                     8,00 €
Timantti päärynä uurteeton
norm. karkeus                                            20,00 €                                                   18,00 €
Rubiinipäärynä                                          10,00 €                                                    10,00 €
Ruusuohentaja     pyöreä timantti               5,00 €                                                       3,00 €
Päärynän mallinen ohentaja                     25,50 €                                                     12,50 €
Karbidi pisara                                            31,50 €                                   Käpy        28,30 €
Diatwister pieni päärynä mega                  37,00 €
Vinyylisuojakäsine         100 kpl                  4,52 €                                                      6,00 €
Maski                                50 kpl                10,50 €                                                    10,50 €
Esiliina                              50 kpl                  7,00 €                                                    12,00 €
Kevennysmateriaali fleecy web huopa         8,90 €                                                    12.80 €
Superlonputket                                              4,90 €                                                      3,12 €
Yhteensä         nestesumuporalla            6742,25 €                                                  4528,62€
                        imuriporalla                     5878,82 €                                                 4378,62€
                       kuivaporalla                      4543,82 €                                                 2943,62€ 

Yhteenveto

Hoitolatukulla oli selkeästi laajempi valikoima kuin Millsillä. Hintaerot tulivat selvimmin mikromoottorien hinnoissa. Hoitolatukulla oli hinnakkaammat porat kuin Milssillä. Itselleni välineitä hankkiessa päätyisin ostamaan välineitä kummaltakin yritykseltä. Syy siihen olisi puhtaasti hinta näin aluksi. Lisäksi ajattelisin hankkivani näin alussa itselleni perusvälineistön, jolla pääsisin alkuun. Tärkeimmiksi kriteereiksi nousisivat hinta, mutta työtuolissa tärkeimmäksi nousisi tietysti hinta mutta sen lisäksi ergonomia ja monikäyttöisyys. 

        

lauantai 16. syyskuuta 2017



5. Mitkä ovat instrumenttien vähimmäislämpötilat, paineet ja ajat SFS-EN 285 standardin mukaiset
Lämpätila    paine                aika       steriloitava materiaali  
 121`C      1,1 baaria          15 min     kumi,muovi
134 `C      2,0 baaria            3min      tekstiilit, sidetarvikkeet, instrumentit

6. Mikä ovat kuumailmasteriloinnin periaate ja millaiset instrumentit soveltuvat siihen
Kuumailmasterilointi kuuluu fysikaalisiin, kuiviin sterilointimenetelmiin. Mikrobien elinkyvyn tuhoaminen tapahtuu kuivaa, kuumaa ilmaa käyttäen hapettamalla ja palaen, jlloin kuiva kuumuus tappaa bakteerit hapettamalla alkuliman. Periaate on yksinkertainen, tarvitaan sähköll toimivakaappi tai uuni, joka lämmittää tavarat haluttuun lämpötilaan.
Kuumailmasterilointi sopii lasille, metallille ja lisäksi voidaan steriloida jauheita , rasvoja ja öljyjä. Lämpötila on huomioitava. Kuumailmasterilaattori.


7. Kuvaa kuumailmasterilointiprosessi
1. Tavarat asetetaan kylmään kaappiin tasaisesti, irti seinämistä ja väljäti. Samantyyppiset tavarat samalle hyllylle.
2. Kaappia ei lastata liian täyteen
3. Tarkista säädöt
4. tavarat lämmitetään yhdessä kaapin kanssa (konjektiovirta)
5. Tuotteiden on oltava riittävän kauan onnistuneen lopputuloksen saavuttamiseksi(indikaattoriteippi varmistaa ajan). Aika ja lämpö, osassa lämpömittari  180 astetta ja kuusikymmentä minuuttia.

Steriloinnin tavoite


Steriloinnin tavoite
1. Steriloinnin tavoite ja mikä on tärkeää steriloitumiselle suotuisan lähtökohdan saamiseksi
Steriloinnin tavoite on tuhota steriloitavissa tutkimus- ja hoitovälineissä mahdollisesti olevat mikro-orgasnismit ja niiden itiöt. Se toteutuu mikäli välineet ovat oikein puhdistettuja ja kuivattuja ja desinfioituja.

2. Mikä on sterilointimenetelmän valinnan lähtökohta
Materiaali eli välineiden steriloitumisen edellytyksenä on, että ne kestävät valitun sterilointimenetelmän aikaisia olosuhteita, ne eivät saa vahingoittua eivätkä menettää toimintakykyään tai ominaisuuksiaan.


3. Mitkä on höyrysteriloinnin onnistumisen edellytykset
Sterilointiin on käytettävä oikeanlaista, kylläistä kuivaa mutta tulistumatonta höyryä. Höyryn laadulla on suuri merkitys steriloinin onnistumiselle. Lisäksi edellytyksenä ovat, että tuote on sterilointiin soveltuva, mahdollisimman alhainen steriloitavan tuotteen mikrobitaso, höyryn pääsy steriloitavalle pinnalle, höyryn lauhtuminen steriloitavalle pinnalle, riittävästeriloitumisaika, kuivat, puhtaat ja ehjät tuotteet sterilointiprosessin loputtua.


4. Kuvaa höyrysterilointiprosessi lyhyesti
Esityhjiön. Katso kaavio s,237 Höyrysteriloinnissa steriloinnin saavat aikaan ylipaineinen kylläinen vesihöyry, lämpötila ja aika. Kylläinen höyry siirtää höyrystymislämpönsä steriloitavaan materiaaliin, jolloin se lämpenee läpikotaisin. Materiaalissa olevat mikrobit kostuvat, jolloin kostea kuumuus koaguloi proteiinit ja mikrobit tuhoutuvat.


perjantai 15. syyskuuta 2017

Kuivaus


Kuivaus

1. Kuivauksen näkökulmasta on tärkeää huomioida seuraavat asiat kun käytetään instrumenttipesukonetta
Välineet on sijoitettu niin, että ne peseytyvät huolellisesti.

2. Mitkä seikat on huomioitava instrumenttaja käsin kuivattaessa
Kuivaaminen on tehtävä mahdollisimman pian ja huolellisesti pesun ja desifioinnin jälkeen.

3. Kuivauksen laatupoikkemien syyt
1. riittämätön puhdistus
2. välineet irtoavat pesutelineistä
3.väärin asetellut välineet esim. kuivattava esine pystysennossa ja siinä on vettä, tai instrumentit ovat liian tiheästi aseteltu
4. nivelinstrumentteja ei ole avattu
5. instrumenteissa on vesipisaroiden aiheuttamaa kirjavuutta
6. liian korkea kuivauslämpötila
7. kovakourainen  käsin kuivaus rikkoo instrumentteja
8. käytetään alkoholia välineille joille se ei sovi
9. kuivausliinoista irtoaa partikkeleita taikuivaus on ollut riittämätön, jonka seurauksena välineisiin jää kosteutta ja mikrobitoiminta alkaa
10. tarkastaessa instrumentteja kiinnitän huomion välineiden ja instrumenttien puhtauteen, mahdollisiin pintavaurioihin ja toimivuuteen.



4. Huuhtelukirkastetta on syytä käyttää instrumenttipesukoneessa

Alentaa pintajännitystä. Ehkäisee pesuainejäämiä. Säästää aikaa ja energiaa. Välineet pysyvät kirkkaina ja kuivuvat nopeammin.

5. Desinfektioaineen valintaan vaikuttavat tekijät

Materiaalin huomiointi. Menetelmä kone/käsin. Tuotteen teho eri taudinaiheuttajiin. Työturvallisuus. Ympäristövaikutukset. Hinta.


6. Miksi on tärkeä annostella pesu ja desinfektioaineet ohjeen mukaan

Eri käyttötarkoitus. Materiaali ja sopivuus. Vaadittua pesutulosta ei välttämättä saavuteta ellei käytetä tyyppitestausessa hyväsyttyjä aineita.

7. Mitkä asiat pitää olla kemikaalien käyttöturvallisuustiedotteessa

1. Tuotteen tärkeimmät riskikemikaalit
2. Odotettavissa olevat vaarat
3. Tuoteseloste
4. Kuinka pakkaus hävitetään
5. Tunnistetiedot
6. Fys. Kem. Ominaisuudet
Koostumus, raaka-aineet

8. Miten pesu- ja desinfektioaineiden pakkaukset merkitään

Sisältö, koostumus, ohjeet ja käyttötarkoituksen.


9. Mitkä materiaalit soveltuvat ultraäänipesuriin

Metalliset ja keraamiset kuten lasi

10. Millainen on ultraäänipesurin toimintaperiaate

Ultraääntä tuottamalla saadaan aikaan kavitaatioilmiö, joka toimii likaa irroittavana tekijänä. Välineet liuoksen peitossa.

11. Missä tilanteessa täytyy instrumenttikuorma pestä uudelleen

Jos ei peseytyneet kunnolla. Mikäli pesuaine loppuu kesken. Laaduntarkkailusa virhe.
Mikäli pesuohjelman päätyttyä huomaat, että joku väline tai kuppi on kääntynyt tai väärin päin koneessa. Samoin koneen pohjalle pudonnut väline onpuhdistettava ja desinfioitava uudelleen.

12. Mitkä asiat tarkastat pesukoneen ongelmatilanteessa

Töpseli :).Lue huolto-ohje

13. Kuvaa jalkojenhoitovälineiden (porat, leikkurit ym.) käsinpesuprosessi

Likaiset instrumentit laitetaan Ligotrop nesteeseen joko ultraäänipesuriin tai astiaan desinfioitumaan 10 minuutiksi, sen jälkeen instrumentit huuhdellaan ja mikäli niissä ei ole likaa ne kuivataan huolellisesti ja laitetaan kuumailmasterilaattoriin, mutta jos instrumentit ovat likaiset ligotropin jälkeen niin ne pestään ja harjataan ja laitetaan uudestaan logotropin 10 minuutiksi. Steriloinnin jälkeen instrumentit saavat kuivahtaa, jonka jälkeen ne nostetaan atuloilla omiin rasioihin. 




















































Puhdistuksen osatekijät ja tutkimus- hoitotoimenpiteissä syntyvä lika 15.9.2017


Puhdistuksen osatekijät ja tutkimis- ja hoitotoimenpiteissä syntyvä lika


1. Puhdistuksen osatekijät
1. Veden laatu ja mekaaninenharjausvaikutus, kemiallinen (pesuaineet, kemiallinen aine listaus)koneellisessa pesussa veden pestäviin tuotteisiin tuottama mekaanista harjausvaikutusta vastaava vedenpaine.
2. Lämpötila esim. Höyry 
3. Pesuaine
4. Aika käyttöohjeen mukaan 
2. Huollettavan välineistön esikäsittely ja lajittelu 
1. Ligotrop liotus 2huuhtele vedellä tarvittaessa palauta ligotrop 3. Kuivaus. 
Likaiset  välineet laitetaan desinfiointiaineeseen Ligotrop, huuhtele/ käsinpesu, kuivaus, sterilointi. Veitsen terille oma poistopiste.

3. Pesuaineiden luokittelu ph:n mukaan

Happamat aineet ph<7,voimakkaasti happamat aineet ph<2 ja väliin jää heikosti happamat aineet
Emäksiset aineet ph>7 voimakkaasti emäksiset aineet ph >11 ja väliin jää heikosti emäksiset aineet
Neutraaleina aineina pidetään käytännössä ph 6-8 aineita




10. Aseptiikka- tekniikka/ työskentelytapa, jolla estetään kudosten tai steriilin materiaalin kontaminaatio mikrobeilla. Käsittely puhtaasta likaiseen. Aseptinen omatunto, tieto ja taito. Henkilökohtainen hygienia. Siisti turvallinen ympäristö. 
11. Hyvä käsihysienia- käsien iho on ehjä ja terve, huolehdi myös kosteutta käsiin, työvuoron aikana ei käytetä koruja tai kelloja. kynsien pitää olla lyhyet ja puhtaat. Ei lakatut. Käsiä desinfioidaan. Ei rakennekynsiä. Käsidesi ennen ja jälkeen hanskojen laittoa.




4. SIR- Sensitive- Intermediate- Resistent 
Järjestelmä, jossa mikrobilääkkeen teho tutkittavaa mikrobia kohtaan todetaan hyväksi (S), huonoksi(R) tai niiden välimuodoksi(I) mikrobiologisilla laboratoriomenetelmillä.

5. MRSA- Staphylococcuc aureus- bakteeri voi aiheuttaa ihoinfektioita ja leikkaushaavainfektioita.
MRSA tarttuu kosketustartuntana. Ehkäistään huolellisella -käsihygieniala, -aseptiikalla ja huolellisella välinehuollolla.

 6. VRE- vankomysiini resistenssi enterokokki aiheuttaa virtsateiden infektioita.
PRP- Penisilliini resistenssi pneumokokki aiheuttaa keuhkokuumetta, aivokalvontulehdusta ja leviää pisaratartuntana. Voi levitä kosketustartuntana.

7. Kosketustartunta- on joko suora tai epäsuora. Mikrobi siirtyy isännästä toiseen joko kättelemällä tai esim. kontaminoituneen hoitovälineen kautta. Yleisin.
Pisaratartunta- kun mikrobit siirtyvät isännästä toiseenpisaroiden mukana. Esim. yskiminen, aivastelu ja puhuminen  mahdollistavat tartunnan. Tarttuu metrin säteellä.
Ilmatartunta- mikrobit säilyvät elinkykyisinä aerosoleissa kuten pölyhiukkasissa, ihohilseessä tai ilmaan päätyvissä mikroskooppisen pienissänestepisaroissa.
8. Verialtistumisen välttäminen- Välinehuollon tulee olla huolellista ja suunnitelmallista. esim. kahdet käsineet, lisäksi välineistö voidaan pakata myös erilliseen muovipussiin välinehuoltoon  kuljetettaessa. Aseptinen työjärjestys huomioitava. Ammattitaidon ylläpito ja kouluttautuminen.

9. Suojakäsineet- Käsinemateriaalit ovat vinyyli, lateksi, nitriili ja neopreeni. Terveydenhuollossa suojakäsineiden tulee olla standardin SFS-EN 455 mukaiset. Mikäli käsineiden on suojeltava myös kemikaaleilta, vaadittavat standardit ovat SFS-EN 420 ja erityisesti SFS-EN 374. Huomioi että käytät käsidesiä ennen hanskojen laittoa ja kun otat käsineet pois.

Välinehuoltotehtävä 15.9.2017

                                                                                                                                    15.9.2017


Välinehuoltotehtävä


Mikrobit ja prionit

1. Mikrobit ryhmitellään seuraavasti

Bakteerit maitohappobakteeri esim. Astafylokokki 
Arkeonit eli tumalliset, sienet. esim. Halofiili
Virukset AIDS ja Sars esim. Adenovirus



2. Patogeeni eli taudinaiheuttajamikrobi eli infektioita aiheuttava mikrobi.
Virulenssi tarkoittaa bakteerin tai viruksen kykyä aiheuttaa tauti ( taudinaiheuttamiskyky).

3. Kolonisaatio - Kantajuus tarkoittaa tilannetta, jossa mikrobi asettuu lisääntymään normaaliflooraan tautia aiheuttamatta. Esim. MRSA- kolonisaatio tarkoittaa sitä, että iholla tai limakalvolla on bakteeria sen kuitenkaan aiheuttamatta oireita.

Kontaminaatio - saastuminen/ tartunta 
Kontaminaatiolla tarkoitetaan
1. mikrobien joutumista paikkaan, jossa niitä ei pitäisi olla.
2. mikrobien pääsyä elimistöön ilman, että ne aiheuttavattautia
3. elinympäristön saastumista

Opportunisti mikrobi- mikrobi joka ei ole normaalisti ole taudinaiheuttaja, mutta muuttuu sellaiseksi isäntäelimistön puolustuskyvyttömyyden takia (immuunikato ja muut immuunivajavuustilat, vaikeat kudosvauriot, kuten leikkaushaavat, vanhuus).


torstai 14. syyskuuta 2017

Kauppa- ja apteekkitehtävä 8.9.2017


                                                                                         8.9.2017
Kauppa- ja apteekkitehtävä
Hyvän kengän kriteerit
  • Sopiva koko
  • Tukeva kantaosa
  • Matala korko
  • Ohut ja tukeva kengän välipohja
  • Pitävä pohja
  • Säädettävä kiinnitys
  • Joustava päällismateriaali
  • Suora lesti
Hyvän jalkineen tarkoitus on pitää jalkaterän lisäksi koko keho ja ranka hyvässä asennossa, painon tulee jakautua  tasaisesti. Lisäksi hyvän jalkineen merkitys on estää virheasennot ja niiden mukana tuomat vaivat. Esim. vaivaisenluu, känsät, lattajalka.
Tutustuin paikallisen citymarketin työkenkä mallistoon. Valikoima oli hyvin vaatimaton niin malleiltaan kuin hinnaltaankin. Malleja oli naisille muutamat, jotka olivat hinnaltaan edulliset (14.90€-24.90€). Miehille sensijaan ei ollut varsinaisia työkenkiä. Kenkäosaston myyjältä asiaa tiedustellessani, hän kertoi miehille olevan lähinnä erityyppisä sandaaleja tarjolla työkengiksi. Hinnaltaan ne olivat myös edullisia (15.00€ -25.00€). Jalkamitta löytyi ja lisäksi myyjiltä sai apua mittaukseen. Mielestäni hyvän kengän kriteerit eivät toteutuneet kovinkaan laajasti. Säädettävä kiinnitys oli ja matala korko mutta muut kriteerit eivät täyttyneet.
Jalkojen itsehoitovälineitä löytyi citymarketin valikoimista, perusrasvoista jalkojen raspaukseen ja kynsien lyhentämiseen tarkoitettuja tuotteita. Varsinaisesti omahoitovälineiden käyttöön ei ollut ohjausta. Käyttöohjeiden omaehtoinen tutustuminen on tehtävä huolella.
Tutustuin citymarketissa sijaitsevaan apteekin itsehoitovälineiden valikoimaan. Valikoima oli huomattavasti laajempi. Apteekin työntekijät ohjasivat itsehoitovälineiden valinnassa ja käytössä. 





Oheisessa linkissä on helppo jalkahieronta /jumppa.

   https://www.youtube.com/watch?v=deLZ_uXKP9A  
                                                                                                                                          


Kauppa- j apteekkitehtävä

Kauppa- ja apteekkitehtävä

Jalkojen itsehoitovälineitä löytyi citymarketin valikoimista, 
perusrasvoista jalkojen raspaukseen ja kynsien lyhentämiseen
 tarkoitettuja tuotteita.
Tutustuin citymarketissa sijaitsevaan apteekin itsehoitovälineiden
 valikoimaan. Valikoima oli huomattavasti laajempi.

         

Tehtävät keskiviikko 9.5.2018 1 . Valmistuttuani jalkojenhoidon AT aion työskennellä sivutoimisena pienyrittäjänä. Asiakaskuntani muodostuu...